Tenttikäyttäytymisestä.

Opiskelijana on vaan aivan pakko kommentoida tenttejä, tenttisaleja, muita tenttijöitä, tentaattoreita, tenttikysymyksiä ja tenttien valvojia. Asia on erityisen lähellä sydäntä nyt, kun on parin viikon sisään tullut tehtyä kolme tenttiä, joista kaksi oli 10 op:n kirjatenttejä (välihuomautuksena voin sanoa, että kumpikaan ei tullut yhdellä kertaa kokonaan suoritetuksi).

Olen ehdottomasti paperisten tenttien ystävä. Sitä en ymmärrä, että kaverini joutuu biologian laitoksella ilmottautumaan tentteihin kirjottamalla nimensä paperille, kun jopa lähes antiikkinen teologinen tiedekunta on keksinyt weboodin. Mutta mikään verkkotenttien puolestapuhuja en ole, syytettäköön siitä vaikka niiden vierautta ja omaa kokemattomuutta. Sitä sen sijaan ihmettelen, miten voi olla niin mahdottoman hankalaa jakaa tenttikuoret ilman älytöntä ryysimistä. Aina joku on myöhässä ja kuoripino käydään läpi seitsemän kertaa, johonkin tenttiin saa käyttää materiaalia, toisiin ei, materiaalin kanssa tenttivät laitetaan istumaan tiettyyn osaan salia ja ehkä sadannella tenttikerralla opiskelija vihdoin muistaa että ai niin, en voi istua jonkun toisen viereen tekemään tenttiä vaan pitää jättää tyhjä paikka väliin. (Fuksi nyt on aina fuksi ja itsekin olin ekana vuonna pihalla, saakoot he anteeksi tämän.) Kun tenttikuoret on jaettu ja tentti alkaa, alkaa samalla myös se hirveä kyselyrumba, kun tentinvalvojat huutelevat: "Tekeekö kukaan tenttiä KH101/SY103/UST112/KH240/kreikan ensimmäistä välikertausta?" Sen jälkeen juostaan monistamaan kysymyksiä. Taas joku tulee myöhässä ja sille pitää löytää istumapaikka. Lopulta ehkä voi aloittaa oman tenttinsä.

Tenttikuoren avaaminen on aina jännitys. Jos etukäteen ei tunne tentaattoria, on aina ylläripylläri, yrittääkö tentaattori testata, onko opiskelija a) lukenut kirjan b) lukenut ja opiskellut kirjan ulkoa aina jokaista kuvatekstiä myöten vai c) lukenut kirjan ja sisäistänyt asian. Itselläni on ollut melko vähän noita vaihtoehtoja b. Paras ruokalakeskustelu saatiin opikelijakaverin kanssa aikaseksi hänen tenttikysymyksestään kristillistä symboliikkaa käsitelleestä kirjasta. Pöllö-symboli kun ei ihan heti tule mieleen keskeiseksi kristilliseksi symboliksi, mutta tentaattorin mielestä se oli hyvinkin oleellista. Tai sitten oleellista oli kirjan opiskelu ulkoa. Pöllö-tentti ei sitten ihan mennyt nappiin, mutta kyseinen tentaattori jää varmasti pitkäksi aikaa mieliimme - minunkin, koska opiskelu on kollektiivista.

Iloinen asia tentteihin liittyen on kuitenkin se, kun kahden viikon kuluttua (olettaen, että aikataulussa on pysytty) voi kavuta tiedekunnalle ja mennä katsomaan tenttituloksia ilmotustaululta. Erityisen paljon lämmittää mieltä, kun saa arvosanan 5 (arvostelu 1-5, 1 ensimmäinen millä pääsee läpi) luettuaan tenttiin kuusi kirjaa viidessä päivässä. Erityisen vähän lämmittää mieltä kun tietää joutuvansa lukemaan uudestaan ne jo ensimmäisellä kerralla tuskaa tuottaneet kirjat.

Tenttiminen on kuitenkin yliopisto-opiskelun kulmakivi. Ja toivon, että kun opiskelukaverini valmistuu papiksi, hän tulee käyttämään työssään paljon pöllö-symboliikkaa.